Tiina Puro

"Olen Hyvinvointistudio Puron perustaja ja omistaja. Studio on perustettu alunperin Vantaalle elokuussa 2015. Perheyhtiömme on perustettu vuonna 1995.Olen opiskellut ja työskennellyt vuosia liikunnan ja hyvinvoinnin saralla. Pohjakoulutuksena liikunnan- sekä  hierojan ammattitutkinnot.

Olen myös suorittanut Terveystiedon monitieteteiset perusopinnot,sekä Sosiaalipedagogisen hevostoiminnan ohjaajakoulutuksen. Täydentäviä ohjaajakoulutuksia on kertynyt myös vuosien varrella paljon mm. Pilates -ja jooga. 

Monipuolista asiakaspalvelu- ja ohjaustyötä alkaa olla 

takana jo 30 vuotta. Toivon että voimme auttaa sinua voimaan paremmin. Olet lämpimästi tervetullut."

Sanna Heikkilä

"Sanna opiskelee parhaillaan joogaterapian opintoja. Hän on joogaopintojen alusta asti kokenut tarvetta viedä opetusta lähemmäs asiakkaiden yksilökohtaisia tarpeita. Sanna on valmistunut joogaopettajaksi (RYT200) Villa Mandalasta, ja täydentänyt osaamista mm. Slow Vinyasan, Rocket joogan ja Yin joogan koulutuksilla. Pohjakoulutuksena hänellä on mm. liikunnanohjaajan (AMK) ja koulutetun hierojan tutkinnot sekä kasvatustieteen opinnot. Sannan opetusfilosofiaan kuuluu sallivuus. Vaikka harjoitus olisi perusajatukseltaan dynaaminen, voi asiakas tehdä harjoituksen dynaamisena tai lempeänä sen mukaan, millainen harjoitus asiakkaan päivään sekä kehon ja mielen tilaan kulloinkin sopii."

Maarit  Nevanperä 

"Maarit on opettanut päätoimisesti vuodesta 2000 ja hän on KPJAYI:n auktorisoima joogaopettaja. Lisäksi Maaritilla on koulutetun hierojan tutkinto, ja sitä kautta hyvä yleistietämys ihmisen liikunta- ja tukielimistöstä ja sen toiminnasta. Intiassa Maarit käy harjoittelemassa Sharath Joisin ja Vijaya Kumar Manjan opissa. Opetuksessa hän pyrkii muovaamaan perinteisen intialaisen tradition helpostii lähestyttävään muotoon, josta jokainen oppilas voisi ottaa käyttöön ja harjoitteluun niitä alueita, jotka kukin kokee itselleen sillä hetkellä tarpeelliseksi."

Sanna Niemi

"Olen koulutukseltani fysioterapeutti, urheiluhieroja ja personal trainer. Valmistuin fysioterapeutiksi vuonna 2013 ja olen hankkinut sen jälkeen lisäkoulutusta mm. äitiys- ja urheilufysioterapian koulutuksista. Olen pienen tytön äiti ja oman kokemuksen kautta olen saanut valtavasti lisää ymmärrystä raskaudesta ja synnytyksestä palautumisesta ammatillisen osaamisen lisäksi. olen erityisesti kiinnostunut ihmisten liikuttamisesta , sekä vammojen ja vaivojen ennalta ehkäisystä. Koen, että kehon kokonaisvaltainen toiminnan huomioiminen ja ymmärtäminen on avain monien ongelmien ratkomiseen.

Mari Rautio  

”Olen valmistunut joogaopettajaksi (RYT200) Villa Mandalasta ja opetan Lempeää Flowta ja Yin joogaa. Olen myös syventänyt opintojani Yoga Rocksin Yin joogaopettajakoulutuksessa.

Lempeys ja sallivuus, oman kehon kuunteluun keskittyminen on tunneillani se mitä haluan jakaa. Olen helposti lähestyttävä ja huomioiva opettaja. Annan vaihtoehtoja liikkeille ja jokainen on tervetullut tunneilleni juuri sellaisena kuin on.”

Paula Nordfors 

"Olen valmistunut joogaohjaajaksi (RYT200) Hima Happiness Flow jooga ohjaajakoulutuksesta. Oma taustani muutoin liikunnan alalta pohjautuu lapsuuteni harrastamiseen teline- ja rytmiseen voimisteluun. Joogan löysin opiskeluaikoina , jonka jälkeen olen toipunut niin selkäongelmista kuin muutoinkin kasvanut joogan avulla tähän missä nyt olen =) Jooga on minulle polku, joka on nyt lähdössä jälleen uuteen suuntaan opettajuuteni kautta. Muulta koulutukseltani olen kuvataiteilija, taideohjaaja sekä palvelumuotoilija.
Joogaohjaajuutta haluan kasvattaa hyvinvointi edellä."

Jenni Pitkänen

"Olen Villa Mandalasta valmistunut joogaopettaja,mental trainer ja HR-ammattilainen. Kasvatustieteellinen tutkinto antaa minulle hyvän pohjan joogan opettamiseen. Jooga on elämäntapa, joka antaa energiaa, rauhoittaa mieltä ja tuo hyvinvointia jokaiseen päivään.

Rakastan joogassa sen kokonaisvaltaisuutta - dynaamista, haastavaa voimaharjoitusta ja erityisesti rauhoittavaa, meditatiivista harjoitusta. 

Sydämellisesti tervetuloa mukaan lämminhenkisille joogatunneille."

 

 

Janita Lavonen

Janita on äitiyslomalla 2020.

"Olen vuodesta 2006 alkaen harjoittanut astanga joogaa, pääpaino heti alusta alkaen joogan filosofian oppimisessa ja sen siirtämisessä käytännön elämään. Olen koulutukseltani fysioterapeutti, ja se taas on antanut paljon lisää ymmärrystä ja syvyyttä joogan fyysisiin harjoitteisiin. Opiskelen vuosittain opettajani Vijaya Kumar Manjan perinteikkäässä gurukulassa Intiassa astanga joogaa, asanaharjoituksen lisäksi erityisesti filosofiaa, sanskritin kielisiä mantroja ja sanskritin kieltä. Ohjaan joogaa perinteitä kunnioittaen, kuten olen opettajaltani oppinut, yksilöllisyyden huomioiden."

  • Instagram - Black Circle
  • Facebook - Black Circle

Hyvinvointistudio Puro Klaukkala - Keskivari 4, 01800 Klaukkala

  Puh. 050 913 1115  -  info@purostudio.com

© 2015 Hyvinvointistudio Puro